tiistai 30. kesäkuuta 2015

Meikki & hiukset

Tuossa lauantai-aamuna kiireellä meikatessani päätin kuvata oman laittautumiseni etenemisen. Olin menossa rockabellana keikalle paikalliseen autonäyttelyyn, joten meikin ei tarvinnut olla yhtä voimakas mitä kuvauksissa.








Aamun aloitus! Pörrökasa päässä on yllättävän lievä oltuaan yön ponnarilla :D


Valot ja varjot: omalla kohdalla varjostan poskipäiden alta ja hiukan nenän sivuista. Valotus tulee taas nenänpäälle, leukakuoppaan, otsalle, kulmakarvojen kulmakohdan alapuolelle sekä poskipäihin.

Meikkivoiteen ja puuterin jälkeen kasvot eivät enää ole niin läikykkäät mitä edellisessä kuvassa :P







Omalla kohdalla erittäin voimakkaat rajaukset ja kulmat  ovat jo tavaramerkki joten samalla linjalla jatketaan. Kuvauksiin lisäisin irtoripset mutta keikalle riittää omat :)

Hiusten käsittely on helpompaa suoristuksen jälkeen ;)






Tarkoitus on tehdä victory rollssit joten jaoin hiukset osiin, rullien osat, taakse vapaaksi jäävä osa ja otsatukan pyöräytinkin jo suoristusraudalla rullalle jäähtymään.

Jälleen käsittelyä helpottaa suoristusraudalla tai kihartimella hiusten "rullaaminen" samaan suuntaan kuin suunnitellussa kampauksessa. Tukka saa jäähtyä pinneillä rullissa. 









Omalla kohdallani en tykkää jos varsinkaan kuvauskampauksissa näkyy hiuspinnejä rullien seasta, joten halusin alusta asti oppia laittamaan tukan ilman hiuspinnejä. Seurailin mieheni tapaa tehdä tuutti päähän ja kopioin tavan omiin rulliini;

- Rollssit on hyvä tupeerata ensin, näin saat rulliin pyöreyttä alhaalta ylös asti ja muotoilu on helpompaa
- Pehmeällä harjalla saat silotettua tupeerauksen nätiksi
- Tässä välissä suihkutan lakkaa silotetuille "rullien kyljille" ja jähmetän lakan föönillä. Föönin ei tarvitse olla kuumalla.
- Kädet voi föönäämisen ansiosta vapauttaa ja molemmat kädet ovat käytettävissä rullan "suuaukon" muotoilua varten, kuinka iso ympyrä, kuinka korkea rulla ym. Lakka ja fööni ovat taas hyvä apu.
- Kun rullat on valmiit, lisätään lakkaa ja föönikuivausta sen verran että tukka pysyy paikallaan. Yhtään pinniä ei tarvita. (itsellä tosin aina pari varalta mukana jos sattuu käymään niin että meinaa lopahtaa, saa pelastettua sitten ;) )





Ja näin 40min valmistelun jälkeen olin valmiina tuomaroimaan Lady Hema Style Pin Up 2015 kilpailua!

- Lily Desire -






1 kommentti:

  1. Nätti mekko ja kiva kampaus. Tuo tapetti seinällä on mahtava :-) Paras.

    VastaaPoista