maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tupeeraamisen ABC



Parturi-kampaajana työskennellessäni törmään usein asiakkaisiin, joiden suurin ongelma hiustenlaitossa on kampauksen latistuminen kesken päivän. Erityisesti hiuksiaan tupeeraavat asiakkaat valittavat usein, että tupeeraus ei pysy, vaikka miten kamman kanssa vääntäisi. Mutta nou hätä, tästä saatte hieman vinkkiä kunnolliseen tupeeraukseen ja vähän tuotevinkkejä, joita itse käytän ja joita kannattaa käyttää.

Tupeeraus sopii mainiosti monenlaiseen tyyliin, eikä sen tarvitse olla aina överisuurta, vaan se voi olla vain kevyt kohotus tyvellä. Tupeerauksen pysymiseen vaikuttaa kuitenkin moni asia. Esimerkiksi liukas hius "purkaantuu" helposti takutuksesta, jos siihen ei käytä pintaa karhetavia tuotteita.

Aluksi...

1. Käytä shampoota ja hoitoainetta, jotka sopivat hiuslaadullesi. Huomioi, että hiusta liian liukastavat tuotteet hankaloittavat tupeeraamisen tekemistä. Hoida hiuksesi siis tuotteilla, jotka tuovat kiiltoa, mutta jättävät hiukseen hieman karkeutta, jotta tupeeraaminen on helpompaa. Huomioi kuitenkin hiustesi kunto.

2. Pitkissä ja paksuissa hiuksissa kerrostettu leikkaus helpottaa tupeerausta huomattavasti, kun päällä oleva hius on lyhyempää. Leikkauta siis hiuksesi ammattilaisella! Huomaa, että mitä enemmän kerrostusta on, sitä helpompaa tupeerauskin on.

3. Parhain lopputulos syntyy, kun föönaat hiuksesi tuotteella, joka tuo hiukseen rakennetta ja pitoa. Itse kuitenkin myönnän olevani todella laiska föönauksen suhteen, joten se ei ole välttämätöntä. Toimii kuitenkin hyvänä plussana ja tukena kaikelle.

4. Tuotteet ja tarvikkeet joita tarvitset itse tupeerauksen tekemiseen, ovat mm. tupeeraussuihke tai hiuspuuteri (itse käytän ensiksi mainittua, sillä hiuspuuterin olen kokenut turhan tahmaavaksi ja hankalaksi saada tyveen saakka), voimakaspitoinen hiuslakka, tiheäkampainen kampa/tupeerausharja sekä aukikampausharja (esim. Tangle teazer tai perus harja).

Hyväksi havaittuja tupeeraussuihkeita ja -puutereita ovat mm. Redkenin Quicktease, Kerastasen V.I.P ja Osiksen Dust it -puuteri. Oma suosikkituotteeni on Quicktease, jossa on yhdistettynä hiuslakan ja -puuterin ominaisuudet. Lisäksi suihke on sopivan hienojakoista ja suuttimen ansiosta se suihkuaa suoraan tyveen, eikä mihin sattuu. Se ei myöskään jätä hiusta tahmaisen tuntuiseksi, vaan yllättävän luonnolliseksi. Tupeeraukseen ei kannata käyttää ensimmäisenä sitä kaikista vahvinta lakkaa siksi, koska sen silottaminen hankaloituu, eikä kampaus pysy välttämättä yhtään sen paremmin.

--Sitten se tupeeraus..--

Ohessa ikivanha tekemäni nopeutettu ohjevideo (ja sen englannin kieli on jotain aivan kauheaa, mutta älkää välittäkö siitä). Videolla käyttämäni tuotteet ovat hieman eri kuin tänäpäivänä ja tupeerausosiot ovat suuremmat ja järjestelmällisemmät, mutta pointti tulee hyvin esille tuostakin: https://www.youtube.com/watch?v=n3GzuJP-xLw



1. Mihin suuntaan haluat hiustesi laskeutuvan? Lähde tupeeraamaan suuntaan, johon haluat hiustenkin laskeutuvan. Itse tupeeraan lähestulkoon aina sivusuuntaan, sillä satun omistamaan sivusiilin ja luonnollisesti sitä tulee esiteltyä. Tee tupeeraus täysin kuivaan hiukseen!

2. Osita ensimmäinen osio valmiiksi (teen itse n. 7cm levyisiä osioita, paksuudeltaan noin 1-2cm).  Pidä latvaosasta kunnolla kiinni, suihkauta tyvisuihketta tyviosalle  ja paina kampaa noin hiusten keskivaiheilta alaspäin rauhallisin liikkein. Paina kampa aina pohjaan saakka. Toista sama pari kertaa. Mitä paremmin painat kamman "pohjaan", sitä tukevampi tupeerauksesta tulee. Etene saman suuruisilla osioilla siihen saakka, mihin haluat kohotusta tulevan. Itse tupeeraan hiukset aina suurin piirtein pari senttiä kallonpohjan yläpuolelle. Älä revi hiusta! Huomioi myös pyörrekohdat, tupeeraa erityisesti niiden kohdalta.

3. Kun tupeeraus on valmis, ala silotella pintaa mahdollisimman kevyesti harjan avulla. Älä harjaa liian kovaa ja "syvältä", sillä se saattaa avata tupeerauksen! Silottelun jälkeen voit suihkuttaa hiuslakkaa.

4. Vältä hiusten räpläämistä päivän mittaan, sillä se voi vaikuttaa kampauksen pysyvyyteen.

---Jälkitoimet---

1. Hyvä tupeeraus pysyy hyvänä myös yön yli, eli jos tykkää nukkua tökötit päässä, niin go on ja seuraavankin päivän kampaus on viimeistelyä vaille valmis.

2. Jos kuitenkin haluat pestä hiuksesi yöksi, pese ne hoitavalla shampoolla, joka jo hieman "avaa" tupeerauksen solmuja. Muista myös hyvä hoitoaine tai naamio ja anna sen vaikuttaa pari minuuttia.

3. Harjaa hiukset varovasti auki niin, että selvität hiukset ensin latvasta ja jatka sitten kohti tyveä esim. Tangle Teazer -harjalla. Suihkuta hiuksiin tarvittaessa jätettävää hoitosuihketta. 

- Satanica -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti