Pääasiaa!

Kolmanteen blogikirjoitukseeni ajattelin ottaa nyt vihdoinkin aiheeksi sen jota pyörittelin ensimmäisenä aiheenani mutta päätin kuitenkin jättää sen nyt viimeiseksi. Kirjoitan Teille itselleni hyvinkin suuresta ja henkilökohtaisesta asiasta joka koskettaa samalla useaa läheistäni, tuttuani sekä monen montaa muutakin ihmistä. Kisailun pointtinahan on kauniin ulkokuoren lisäksi myöskin itse persoona. Tuonkin siis palasen persoonaani julki, en nyt voi sanoa että ihan kaapista tulisin ulos, mutta ehkä tämä on kaukaisesti siihen verrattavissa. Aiheena on siis jonkin verran viime aikoina mediassakin pinnalla ollut asia nimeltänsä ADHD.

Mitä ADHD sitten tiivistettynä tarkoittaa?

”Adhd on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, josta käytetään myös nimitystä tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. Adhd tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder. Kyseessä on neuropsykiatrinen häiriö, jonka ydinoireet ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Nämä ydinoireet voivat näkyä ja painottua eri tavoin ja niistä on haittaa useammalla elämän osa-alueella.” (lähde: ADHD-Liitto). ADHD on siis synnynnäinen piirre joka on ja pysyy. Joillakin näkyvimmät ja suurimmat oireet helpottuvat iän myötä. Piirteitä on monia, jokaisella addilla ei siis ole aina samanlaisia oireita joten kaikki ovat samalla tavalla yksilöitä kuin ketkä tahansa muutkin. Osalla ei ole hyperaktiivisuutta lainkaan, silloin on kyse ADD:stä. ADHD:llä ei ole tekemistä ihmisen älykkyyden kanssa, itseasiassa ADHD-ihmiset ovatkin parhaimmillaan hyvinkin älykkäitä, lahjakkaita, leikkisiä, oivaltavia, uteliaita, riskinottajia sekä lapsenmielisiä. He voivat olla hyvinkin koulutettuja sekä arvostetuissa työpaikoissa työskenteleviä ihmisiä, vaihtoehtoisesti ihan ”tavan talliaisia” taikka jotain siltä väliltä. Lisään kirjoituksen loppuun linkkejä joiden takaa löytyy monipuolisesti infoa aiheesta!

Milloin sain diagnoosini, miksi ja mitä ihmettä?

Sain ADHD-diagnoosin viime syksynä. Tajusin ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriini kaverini kehoituksesta, sen jälkeen kun olin ensin lukenut paljon infoa ADHD:stä kertovista sivustoista ja tehnyt mm. testin josta sain lähes korkeimman mahdollisen tuloksen Minulla on masennustaustaa, vääriä diagnooseja ja niiden vuoksi vääriä hoitomuotoja. Päätin alkuvuodesta 2013 selvittää mikä minua vaivaa, koska koin olevani tavallinen mutta erittäin oudolla tavalla, välillä niin oudolla että jouduin miettimään olenko idiootti, typerys, laiska vaiko vain ”huono versio”. Koulussa oli oppimisvaikeuksia, ihmissuhteiden kanssa oli ongelmia, arki ei sujunut toivotusti. Koska olen sitkeä tapaus niin päätin taistella loppuun saakka, onneksi sen teinkin.

Ja voi sitä itkun ja onnellisuuden määrää kun tapasin ammatti-ihmisiä jotka ymmärsivät mikä minulla on ja että: ”Se on ihan ok.”. Kuulin olevani mm. sympaattisesti kahjo. Diagnoosin saaminen on ehdottomasti yksi elämäni kohokohdista. Aivan kuin olisin tullut uskoon, ainut että uskon kohteena olinkin minä itse. Minulle avattiin uudet ovet elämäni polulla, ikään kuin pyydettiin antamaan itselleni anteeksi ja kehoitettiin astumaan ovesta sisään ja sulkemaan se. Tämän jälkeen hankalemmatkin asiat ovat olleet helpompia, ymmärrän vanhoja tapahtumia, itseäni sekä muita paremmin. En koe että olisin sairas, tämä on vain piilossa ollut piirre. En aio piilotella tämän kaiken takana taikka laittaa sitä esteeksi itselleni. Olen mitä olen, se on hienoa, ja aion ottaa siitä mahdollisimman paljon irti. 

Voin nähdä kuvistani selkeän eron vielä vuoden takaiseen oloon. Vaikkei aina hymyilytä niin tämä hymy tulee sydämestä saakka. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen / www.ihmepeili.com

Miltä sitten ADHD päässäni tuntuu?

Olen kuvaillut oloani usein keksimälläni TV-vertauskuvalla. Siinä istun sohvalla huoneessa jossa on paljon telkkareita. Jokaisessa ruudussa näkyy eri kanava. Ensin olen tohkeissani! ”Jee, paljon katsottavaa!”. En osaa kuitenkaan päättää mitä katsoa, joten seuraan vähän jokaista kanavaa. Välillä katson vain yhtä ruutua ja otan kaukosäätimen selatakseni kanavia, kunnes hokasen taas toiset telkkarit ja seuraan niitä. Lopputulos on se että olen katsonut useammasta ohjelmasta vähän, ilman että olen oikeastaan kärryillä yhdenkään ohjelman juonesta vaikka kuinka kovasti olen koittanut pysyä hommassa mukana. Loppujen lopuksi olen niin väsynyt etten jaksa enää edes seurata mitään ja laitan kiinni kaikki ne telkkarit jotka saan, valitettavasti osasta on virtanappi hukassa joten ne jäävät pyörimään taustalle kun lopulta nukahdan. Saatan herätä siihen että kanava vaihtuu itsestään, kunnes tajuan makaavani suu kuolaa valuen kaukosäätimen, ellen toisenkin, päällä. 

Löysin sattumalta tälläisen sarjakuvan, melkein jopa osuva! Lähde: hetkismi.blogspot.fi

 Millainen sitten juuri minä olen?

Esimerkkejä hyvistä puolistani:

-Olen paljon tunteva, ihmisrakas, hassuttelija, en pelkää suuria muutoksia ja toivun hyvin isommistakin kolauksista. Rohkaisen ja tuen muita.

-Tykkään paljon luovuutta sisältävistä asioista, väreistä, musiikista ja eläimistä. Kotini onkin hyvin värikäs ja lemmikkejä riittää.

-Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja tulen hyvin toimeen ison osan kanssa. Pidän keskustelemisesta, lähes aihe kuin aihe kiinnostaa, joten juttua riittää!

-Työelämässä olen nopea, pystyn kuin ihmeen kaupalla keskittymään useampaankin asiaan kerralla niin että hoidan asiat loppuun saakka.

-Suhtaudun intohimolla itselleni tärkeisiin asioihin, kuten vaikkapa kokkaamiseen, maalaamiseen ja verhoihin, enkä tunnu saavan niistä tarpeekseni. Myöskin läheisimmät ihmiset ovat minulle kaikki kaikessa, rakastan heitä hyvin paljon ja teen mielelläni asioita heitä ajatellen ja heidän puolestaan, ilman että odotan vastapalveluksia.

-En ota asioita aina liian raskaasti eli jos on vaikkapa sadepäivä niin murjottamisen sijaan teen enemmin itselleni ja lapsilleni teltan jonka sisällä tehdäänkin eväsretki, samalla kun voidaan katsoa lempparipiirrettyjä.

-Saan välillä pähkähullujakin ideoita, joista suurin osa pitäisi toteuttaa ”justnytheti”, joka tarkoittaa yleensä sitä että kello on jo yli puolenyön.

-Huumorintajuni on laaja ja hulvaton. Välillä se menee tosin niin kieroksi että hulvattomuus voi olla kaukana..

-Pyrin olemaan aito ja rehellinen. Olen ehdottomasti sitä mieltä että jokainen saa tallata tyylillään ja voi tämän myötä ansaita kunnioitusta, kunhan hän ei tahallaan satuta muita tai hankaloita heidän elämäänsä suunnattomasti. En tuomitse ulkonäön perusteella, pelkkä pinta ei kerro välttämättä muuta kuin sen miltä ihminen näyttää. On suuri rikkaus ettei kukaan ole täysin samanlainen kuin joku muu.

Maalasin ihkaensimmäisen meditaatiokertani jälkeen keväällä tällaisen omia kätösiäni sekä maalipulloa apuna käyttäen. Maalaus pääsi vihdoin ja viimein tänään seinälle.

 Esimerkkejä huonoista puolistani:

-Murehdin paljon. Välillä murehdin ihan varuiksi. Sitten murehdin sitä että murehdin ja sen jälkeen ylimurehdin murehtimista.

-Minulla on jatkuvasti uniongelmia, koska en malta mennä ajoissa petiin ja jos menen niin en saa rauhaa rientäviltä ajatuksiltani. Keskittymiskykyni on varsinkin väsyneenä sekä kotioloissa todella huono.

-Hermostun ja sätin itseäni siitä etten saa välttämättä aikaan asioita, eikä ihme, luon usein lähes mahdottomia tavotteita. En odota mahdottomia muilta, joten on typerää että odotan niitä itseltäni.

-Olen jatkuvasti myöhässä koska en yksinkertaisesti tajua lähteä ajoissa liikenteeseen.

-Inhoan virallisten ja pakollisten asioiden hoitamista, varsinkin puhelimitse. Asiat jäävätkin helposti roikkumaan ja sekös se vasta murehdintaa aiheuttaakin.

-Unohtelen helposti. Vaikka keskittyisin siihen että esim. kirjoitan kalenteriin jonkin asian ylös, saatan yht'äkkiä silittääkkin kissaa ja olla keittämässä kahvia, istahdan alas eikä ole tuon taivaallistakaan hajua siitä mikä jäi kesken, ei vaikka kyseessä olisikin tärkeä asia. Saatan muistaa tämän myöhemmin, tai sitten en, suurella todennäköisyydellä jatkan vaan kissalaumani silittelyä.

-Kodin järjestyksen ylläpito ei ole vahvoja puoliani joten sotkua riittää, eikä tavarat löydä omille paikoilleen. Tämä on kauhean rasittavaa ja pahimman sotkun aikaan lamaannun enkä yksinkertaisesti kykene siivoamaan.

-Erakoidun helposti ja se vaikuttaa siltä ettei ihmiset mukamas kiinnostaisi minua. Oikeasti kyse on siitä etten tahdo vaivata muita koska en mahdollisesti olisi tavatessamme iloinen ja pirteä. Vaihtoehtoisesti olen niin puhki kaikesta kaaoksesta ja keskittymiskyvyttömyydestä että ahdistun enkä pysty menemään ulos.

-En aina muista olevani julkisella paikalla. Saatan mm. puhua kaveriporukassa mitä sattuun vaikka vieressä istuu muita taikka laulaa kovaäänisesti kuulokkeet päässäni kaupassa ja tajuan tämän vasta kun huomaan ihmisten tuijottavan pitkään taikka sen että laulan vähän nuotin vierestä.

-Heilun. Heilun paljon. Olen levoton ja jatkuvasti joko vatkaan jalkojani, pyörittelen käsiäni, hilaan eestaas tuolilla, napsuttelen niskojani/sormiani/varpaitani/selkääni. Jos olen julkisella paikalla niin useasti pyörittelen nilkkojani tai väännän varpaitani, se ei ole niin näkyvää. Valitettavasti tuo vääntely aiheuttaa usein kovaakin särkyä ja turvotusta.

Bongasin tällaisen lapion viime syksynä leikkipuistosta. Samaistuin.

 

Paljon asioita, silti vain murto-osa siitä mitä olen. Osa sotii toistensa kanssa, mikä onkin hämmentävää. Naurettavinta ja surullisinta etten itse juurikaan pysty vaikuttamaan noihin asioihin. Välillä skarppaan, varsinkin ajoissa olemisen sekä siivoamisen kanssa. Tsemppaan silloin niin että se voi viedä voimia muista askareista ja jossain vaiheessa jotenkin vain unohdan sen miten sain pidettyä vaikkapa tiskialtaiden pohjat esillä. Siinähän sitä sitten taas onkin – tiskivuori kasvaa kuin itsestään. Kuulen välillä siitä että pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni, siitä ettei ADHD:tä ole muka olemassa (kyllä muuten on, sen voi todistaa aivojen PET-kuvauksella), sitä että oikea ruokavalio ja runsas liikunta parantaa oireet ynnä muusta vastaavasta. Kyllähän fiksu ruokavalio ja liikunta auttaa ja tukee ketä tahansa, sehän on selvä, sillä ei silti saa ADHD:tä eikä myöskään esim. masennusta katoamaan. On myöskin paha tehdä jotain johon ei yksinkertaisesti pysty. Senhän tietää varmana jokainen?

Mikä sitten avuksi?

Vaihtoehtoja on monia. Jotkut saavat esim. apua lääkityksestä, toiset terapiasta, jotkut pärjäävät parhaiten omillaan ja jotkut saavat voimaa vertaistuesta. Koska jokainen on omanlaisensa, tässäkin suhteessa, jokainen saa eri tavalla irti eri hoitomuodoista. Siksi pitääkin muistaa ettei liikaa ns. tyrkytä itselleen sopivaa vaihtoehtoa ainoana oikeana. Ei se ole toiselta pois jos itselleen epäsopiva onkin toiselle sopiva, ei edes silloin vaikka kyse olisikin lääkityksestä. Omalla kohdalla muutama eri lääke ei ollutkaan passeli, mutta onneksi on vertaistuki. Itseasiassa liputankin vertaistuen kohdalla suuren suurta lippua ja kehoitan ihmisiä tilanteesta riippuen kokeilemaan sopisiko mahdollisesti vertaistoiminta Juuri Sinulle. Se ei kuitenkaan vaadi ammattilaisia eikä nappeja, kyse on vain samankaltaisista asioista kärsivistä ja kokevista ihmisistä. Vertaistuki ei ole siis terapiaa, periaatteessa. Olin aluksi todella nihkeä vertaistuen kohdalla ja mietin että se olisi tuon ”apulistan” kohdalla viimeinen asia josta hyödyn. Olin niin väärässä kun vaan olla ja voi! Olen vertaistoiminnan kautta saanut elämääni upeita ihmisiä. Osan kanssa olen ystävystynyt ja olenkin päästänyt heidät jopa niin lähelle itseäni ettei kukaan muu välttämättä ole niin lähelle vielä päässyt.

Vertaisten seurassa voi olla vapaasti oma itsensä. Hyvien sellaisten seurassa kukaan ei tuomitse, voitte olla samalla viivalla ja jakaa niin ilot kuin surut. ADHD-vertaisten kanssa tulee tehtyä hämmentäviä asioita. Keskustelut herpaantuvat aiheesta toiseen, missään ei välttämättä olisi ulkopuolisten silmin mitään tolkkua. Viimeisinpänä voin antaa täydellisen esimerkin. Kaksi vertaista vaativat päästä auttamaan minua kodin kaaoksen kanssa, koska minulla on päällä huonompi vaihe (en ole saanut keskusteluapua tueksi jaksamiseeni vaikka olen vaatimalla sitä vaatinut), joten he halusivat auttaa sillä millä parhaiten pystyvät – siistimpi koti, siistimpi pää. Parina iltana sitten siivottiin ja pyörittiin meillä kotona ja saimmekin aikaan aivan uskomattoman suorituksen! Samalla söimme herkkuja ja kuuntelimme tanssien ysärihittejä, nauroimme pakkaillessamme varastoon viimeisimpiä esillä olevia joulukoristeita ja välillä puhuimme vakavistakin asioista. Vaikka kyseessä olikin arka ja rankka asia, heidän kanssaan pystyin olemaan melko rennosti ja tajusin että kyse on vain sotkusta, ei sen suuremmasta. Mahtavaa, eikö? 

Mie <3 miun vertaiset

 

Miksi haluan kertoa Teille tästä kaikesta?

Haluan tuoda esille sen millainen olen hymyni takana ja että kellä tahansa saattaa olla mitä tahansa ongelmia eikä senkään vuoksi muita pitäisi tuomita, varsinkaan liikoja. Ihmistä voi koittaa ymmärtää, vaikkei hänen kanssaa olisikaan samaa mieltä tai samalla ajatustasolla. Vaikkei aina olekkaan helppoa niin asioihin voi opetella ajan kanssa suhtautumaan toisin. On eri asia lukea vaikkapa suoraan Wikipediasta tekstinpätkä kuin kuulla aiheesta itse ihmiseltä. Haluankin siis pyrkiä viemään vääristyneitä mielikuvia pois ADHD:stä, sillä kyseessä ei ole esim. vain pikkupoikien ohimenevä ongelma tai ”mielenterveydellinen muoti-ilmiö”. Kyse on asiasta joka vaikuttaa laajalti kaikkeen mutta jonka ei ole pakko lannistaa. En häpeä itseäni, enkä ADHD:tä. Kenenkään ei kuuluisi joutua häpeämään sitä mitä on. Asioista voi ja pitää puhua. Jos sulkeutuu liikaa oman päänsä sisälle huomaa tekevänsä vain karhunpalveluksen itselleen. Aina ei pidä ajatella sitä että mitäköhän muut ajattelevat, välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä sitä mitä Juuri Sinä Itse ajattelet. Jos tuntuu että tarvitset apua, silloin sinun sitä kuuluisi myöskin saada. En halua nostaa itseäni enkä muita ADHD-ihmisiä muiden ylitse korkeimmalle jalustalle. Itseasiassa haluan nostaa meidät sille samalle tasolle jolle kaikki muutkin kuuluisivat. Sille, jolla jokaisella on mahdollisimman hyvä ja tasavertainen olla. Vaikka tasavertaisuuden vaatiminen loputtomiin saattaa kuulostaa mahdottomalta, se ei ole sitä jos siihen uskoo tarpeeksi. Asiat kyllä muuttuu ajan kanssa, ehkei jokaisen päässä, mut laajemmalti kyllä. Tämä kaikki on myöskin ainoastaan oma näkemykseni aiheesta, jos kysyt joltain toiselta addilta niin hän voi olla ihan eri linjoilla.

Mistä lisätietoa asiasta?

Pelkästään googlettamalla löytyy aiheesta hyvin tietoa, niin lasten, teini-ikäisten kuin aikuisten ADHD:stä sekä ADD:stä. Vaihtoehtoisesti voit kurkata mm. näitä sivustoja, joista olen itse kokenut löytäväni paljon tietoa sekä apua.

ADHD-liitto: http://www.adhd-liitto.fi/

Suomen ADHD-Aikuiset ry: http://adhd-aikuiset.org/portal/

Päivi Tasalan nettisivut (ADHD-aikuinen sekä mm. kokemuskouluttaja): https://paivitasala.wordpress.com/

Toivottavasti ette aivan pitkästyneet tästä lähes kirjan mittaisesta kirjoituksestani. Toivon myöskin että tästä oli jollekkin hyötyä. Laitan vielä loppuun liitteeksi yhden lemppari kesäbiiseistäni. The Doors on aivan loistavaa fiilistelymusiikkia. Kiitos niille jotka jaksoivat lukea tämän loppuun saakka! Olkaa mitä olette, ootte sellasina just hyviä. 

                         

Pus! <3

-Lucy