perjantai 16. toukokuuta 2014

Vera Emily

1. Vera Emily

2. 18 vuotta

3. Tampere


Photo: Heidi Järvi Photography


4. Mitä harrastat?

Olen harrastanut 11 vuotta näyttelemistä.

5. Kerro ulkonäöstäsi / tyylistäsi. Onko tyylisi muuttunut paljon viime vuosina?

Olen rock vivahteinen pinup-tyttö. Tykkään paljon klassisesta 50-luvun tyylistä kuten kellohameista, mutta rakastan myös niittejä ja nahkaa. Punaiset hiukset ja kissamaiset rajaukset ovat tunnusmerkkini, ja minusta on ihanaa laittaa hiuksiani pin up tyyliin.
Tyylini on muuttunut lähivuosina paljon rohkeammaksi. Kun olin nuorempi koulussamme oli todella vaikeaa olla erilainen ja jos poikkesi valtavirrasta joutui herkästi kiusatuksi. Kasvaessani olen kuitenkin saanut huimasti lisää itsevarmuutta ja rohkeutta olla oma itseni, enkä enää pelkää muiden mielipiteitä. Se millainen tyylini on tällä hetkellä on juuri sitä mitä oikeasti olen aina ollutkin.



6. Kerro kolme asiaa ulkonäössäsi johon olet tyytyväinen.

 Pidän pulleista huulistani, hymystäni ja silmistäni

7. Mikä on negatiivistä sinussa (ulkonäöllisesti tai persoonana)

Vaadin itseltäni todella paljon. Haluaisin oppia antamaan itselleni anteeksi ja suostua siihen etten aina voi tehdä parastani kaikessa. Minua myös harmittaa että ihmiset luulevat minun olevan ylpeä vaikka olen luonteeltani aluksi hieman ujo.


8. Millainen persoona olet?
Kun minua ei tunne saatan vaikuttaa hiljaiselta, mutta heti kun minuun tutustuu huomaa ettei ensivaikutelma pidä paikkaansa. Olen pirteä ja sydämellinen ihminen ja haluan nähdä jokaisessa sen hyvän puolen. Haluan auttaa toisia parhaani mukaan ja rakastan pitkiä syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa <3 Haluan tehdä ihmiset ympärilläni onnelliseksi.

9. Ketä ihailet tyylillisesti:

Ihailen Cherry Dollfacea, Ashley-Marie Rosasia ja Masuimi Maxia

10. Onko sinulla mallikokemusta?

Olen ollut enimmäkseen valokuvamallina mutta olin mukana myös rock models kilpailussa

11. Mitkä asiat elämässäsi on tärkeitä?
Perhe ja ystävät! Se että lähipiirini ja minä saisimme olla onnellisia. Minulle läheisyys on elämässä tärkeää, mutta toisaalta arvostan myös sitä että saan olla itsenäinen ja vapaa.


12. Miksi haluat malliksi?

Minulle pinup ja vintage ovat elämäntapa, ja todella lähellä sydäntä. Itseni ilmaiseminen kehon kautta, kuten näyttelemällä tai mallina, on minulle tärkeää ja tuntuu luonnolliselta. Pidän esiintymisestä ja olen rohkeimmillani juuri lavalla ja kameran edessä. Tämän takia mallina oleminen tuntuu minusta oikelta ja luonnolliselta.

13. Missä näet itsesi olevan 2vuoden , entäs 5vuoden päästä? Arkielämässä sekä mallina

Toivon että kahden vuoden kuluttua että olen yliopistossa opiskelemassa joko psykologiaa tai teatterialaa. Mallina toivoisin olevani enemmän ammattimaisella tasolla kuin nyt, kenties mallitoimistossa.
Viiden vuoden kuluttua olen ehkä juuri valmistumassa maisteriksi ja etsimässä oman alani työpaikkaa. Toivon myös yhä tekeväni paljon mallintöitä ja kenties kun olen oppinut paljon uutta alalta haluaisin itsekin laittaa jonkin suuremman projektin vireille ;)

14. Mikä on paras kehu/kohteliaisuus jonka olet saanut?
Kun olin nuorempi ja itsetuntoni ja -arvostukseni olivat paljon alempana, silloiset teatteriohjaajani antoivat minulle suurimman kehun jonka voin saada. He näkivät ujon kuoreni lävitse ja sanoivat että minusta on ihan mihin ikinä haluan, ja että he tulevat kuulemaan minusta vielä. Tämä rohkaisi minua paljon ja antoi uskoa itseeni. Toinen hauska kehu tuli työkaveriltani. Hän sanoi että tietää kaksi yhtä kovaa Veeraa maailmassa, toinen oli jatkosodassa sotilaita kuljettanut Veera-laiva ja toinen minä. Tämän kehun muistan varmaan loppuelämäni!

15. Jos sinusta on tulevaisuudessa kirjoitettu seiskaan Kääk! - juoru, miten reagoit?
Luultavasti antaisin asian olla ellei joku läheisistäni ottaisi juorua tosissaan ja suuttuisi. Silloin ainoa vaihtoehto olisi keskustella asia halki ja kertoa miten asiat ovat. Tärkeintä on kuitenkin että minä ja läheiseni tiedämme millainen olen ja mikä on totuus.

16. Jos sinusta olisi seiskassa Kääk! Juoru,mitä juorun aihe koskee

Kääk! -Vera Emily vei miehensä luksushotelliin- unohti lompakon kotiin! (Olen usein hajamielinen ja unohtelen asioita...)


17. Miksi juuri Sinä olisit Underground Model 2014?

Olen oppinut vaikeuksien kautta olemaan juuri se kuka oikeasti olen ja haluan rohkaista jokaista asian kanssa painivaa. Sen lisäksi että tyylini on intohimoni, minulle on tärkeää että ihmiset luopuisivat ennakoluuloistaan ja lopettaisivat toistensa tuomitsemisen. Haluaisin päästä kannustamaan jokaista olemaan oma itsensä ja luottamaan siihen että ennakkoluuloista huolimatta itsensä ja muiden odotukset voi ylittää. Jokainen on onnellisin silloin kun antaa itsensä olla juuri sitä mitä on.

Uskon että minulla olisi annettavaa muoti-/mallimaailmalle, sillä olen täynnä ideoita ja intoa. Vaikka rakastankin pinup-tyyliä, minusta on moneen muuhunkin enkä ole "yhden ilmeen tyttö". Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan itseään yhä enemmän ja päästä työskentelemään unelmiensa ja intohimojensa parissa. 

3 kommenttia: