Roolimalli?

Unelmat. Ne on asioita jotka jaksaa auttamaan tämän päivän yli huomiseen. Ne saa yrittämään tänään paremmin. Ne saa sinut uskaltamaan tekemään asioita jotka pelottavat. Unelmat eivät ole vain lapsille, toivominen, pyrkiminen ja oppiminen on suorastaan mitä tärkeintä elämässä. Jos elämisessä ei ole mitään kiinnostavaa tai mitään mihin pyrkiä, ei se edes olisi elämää. Ei ainakaan minun mielestäni. Toisinaan mietin, tulenko ikinä saavuttamaan omia unelmiani, mutta sitten tajuan, että olen jo saavuttanutkin monia. Olen saanut ystäviä, blogini on menestynyt, olen oma itseni, olen naimisissa ja asun omillani.

Joillekin ne voi olla tavallisia asioita, mutta minä olen koko lapsuuteni ja teini-ikäni ja osan aikuisuudestakin viettänyt aikani peläten, että päädyn olemaan aina yksin ja hyljeksitty.

Olen aikoinaan joutunut olemaan paljon yksin ja siksi olen tottunut myös olemaan paljon yksin. Kai elämä teki minusta introvertin. Silti kaipaan itselleni elämää, erilaisia ajatuksia ja uusia kokemuksia.

Blogi ylipäätään sattuu vain olemaan ilmeisesti jo melkein jatke minusta. En tiedä mitä elämä olisi ilman bloggaamista. Jostain syystä myös lukijat on tulleet erittäin tärkeäksi, on ihanaa tietää, että saan inspiroitua jotakuta, jonkun elämään tätä hetkeä tai vain pitämään minusta ja blogistani. Toisinaan se on edelleen niin omituista, että en ole aivan sisäistänyt sitä. Lukijat ovat käyttäneet sanoja kuten "ihailla" ja "roolimalli". Minäkö roolimalli? Oikeasti? Henkilö josta ei ole aiemmin ollut mihinkään? Olen ottanut nämä sanat erittäin skeptisesti vastaan, vähän samaan tapaan kuin naiset aina sanovat, että kiitos mutta en mä nätti ole, kun joku sanoo kauniiksi, uskomatta tietenkään sanaakaan mitä toinen sanoo. Mulla arvostus on vielä isompi asia. On ihanaa tulla huomatuksi, mä en olekaan enää se näkymätön tyttö jolle kukaan ei halua puhua. Mä olen se, jonka postauksia odotetaan, se jonka tyylistä otetaan vaikutteita ja jonka sanoilla onkin merkitystä. Missä välissä se on tapahtunut? Vai onko se ollut kaiken aikaa, en ole vain nähnyt sitä? En ole itseni antanut nähdä? Kuinka moni muu pitää itseään täysin nollana, vaikka ihmiset ympärillä, kenties sanattomasti, ihailevat tiettyjä piirteitä tai saavutuksia elämässäsi. Kuinka sokeita me oikeasti olemme omien vahvuuksiemme edessä? Kaunistaako vaatimattomuus oikeasti ja mikä on itsesäälin ja vaatimattomuuden raja..?

Olen aiemminkin puhunut unelmista. Olen itse kertonut niitä blogissa ja facebookissa julki, koska haluan edelleen pitää blogini sellaisena kuin sen alunperin suunnittelinkin, luurankoni kaapissani on kaikkien nähtävänä. Elämäni on pitkälti muuttunut sen jälkeen, kun aloin pitämään blogiani ja se on kasvanut mukanani. Salaisuudet ja mustat möykyt on tulleet ulos ja jättäneet tilaa toivolle ja unelmoimiselle. Ja myös vahvuudelle, kun piiska sisälläni ei enää piiskaakaan.

Olen tajunnut, että voin myöntää minulla olevan mahdollisuudet mihin tahansa haluan. On kyse sitten blogimaailmasta (haaveilen edelleen urasta bloggaajana, nythän en saa senttiäkään mutta eipä se haittaa), kirjailijann urasta, toimittajana olosta tai jostain muista tavotteista. Annan itselleni luvan sanoa kiitos, kun joku sanoo minusta jotain hyvää. Ja osaan myös puolustaa, kun sana on turhaa. En minäkään täydellinen ole, ja vaikka kuinka yritän olla tekemättä mitään loukatakseni ketään, muistan, että olen töykeästi vastannut parin lukijan kommenttiin. Virheistä silti oppii. Jos asian tietävä lukee tätä, pahoittelen käytöstäni, otin sanasi loukkauksena vaikka se ei sitä tainnut olla.

On siis hyvä pyytää myös anteeksi. Ja antaa anteeksi.

Ja elää tätä päivää, koska mikä vain on mahdollista.

Jos siis minäkin, kaiken tämän masennuksen ja epävarmuuden keskellä jaksan taistella ja yrittää ja olla sitä myöten roolimalli, kuka tahansa muukin voi olla oman elämänsä sankari tai huomaamattaan suuri inspiraation lähde, roolimalli tai usko parempaan huomiseen. Itse en vaihda mihinkään sitä tunnetta, kun joku on tullut kertomaan, että minun teksteistä ja tarinoista on tullut parempi olo ja nyt jaksaa taas. Huomioi jokainen ihminen ympärilläsi, koska ikinä ei voi tietää millainen vaikutus sinulla on heihin.

-Leena Flink-

http://luurankojakaapissa.blogspot.fi