Elämää kameran edessä

Ajattelin näin ensimmäiseen blogipostaukseeni kirjoittaa siitä kuinka päädyin kameran eteen ja miltä kuvattavana oleminen tuntuu. Valkkasin myöskin muutamia vuosien varrella otettuja otoksia, aikalailla randomisti, ja kerron mitä juuri tuona hetkenä tapahtui tai millaiset oli fiilikset.

Olen lapsesta saakka rakastanut kameran edessä keikistelyä. Olin meidän perheen linssilude, tungin usein myöskin kuviin silloin kun ei olisi pitänyt. Muistan erään kalareissun Lappiin vanhempieni kanssa. Iskä koitti ikuistaa kalasaalistaan ajastimen avulla. Vaikken ollut ensin lähistölläkään niin liekö vaikeaa arvata kenen naama siinä kalan edess  oikein pällisteli.. Harmikseni tätä kuvaa minulla ei ole, mutta näin ensimmäisenä voisin laittaa kesäisen mekkokuvan. Ikää taitaa olla noin 2,5v. Ainakin veikkaisin näin. 

Neiti Kesäheinä  vuonna 1989

Jossain vaiheessa aikuisiän lähestyessä selasin tohkeissani niinkin legendaarista paikkaa kuin IRC-galleria. Pyysin yhtä kaveriani ottamaan minusta kuvia joita laitoin sinne esille. Iso kasa keltaisia lehtiä ja pieni mustatukkainen tyttö nahkatakissaan. En tiedä onko noita missään tallessa, harmi. Bongasin sieltä myöskin herrasmies-valokuvaaja Qumman ottamia otoksia. Vaihdeltiin kuulumisia ja sen jälkeen kun täytin 18-vuotta menin ensimmäisiin ns."mallikuvauksiin" hänen tykönsä. Se fiilis joka tuli kun näki ruudut itsestään.. Aivan älytöntä. Vaikka ensimmäisten kuvausten aikana olo olikin vähän epävarma, nautin suunnattomasti siitä fiiliksestä joka niiden aikana oli sekä siitä joka niiden jälkeen jäi päälle. Janosin lisää ja kuvattiinkin hänen kanssaan muutamaan otteeseen vuosien aikana. Toivottavasti vielä uudestaan joskus tulevaisuudessa!

Lucy 18v, Kuvaaja : Qumma Art(www.qumma.fi)

  

Pitkän tauon sekä paikkakunnan vaihdoksen jälkeen päädyin jossain vaiheessa kuvattavaksi Turkuun "Wallpepper Studios"-studiolle. Matkustin junalla ison kapsäkin kanssa, raahasin mukanani ties minkälaista rekvisiittaa. Pelotti etten osaa mitään tai kuvista tulee huonoja. Pelkäsin ihan turhaan. Christianin kanssa kuvaaminen oli mukavaa ja lopputuloskin näyttää mukavalta. Hänen kanssa kuvattiin mm. myöskin silloin kun odotin jälkikasvuani sekä yhteiskuvia jo toisen muksun saamisen jälkeen. 

Vuosi 2009. Paidan alla taitaa olla jotain "ylimääräistä"piilossa, hihi!
Kuvaaja: Christian Nordv´blad/Wallpepper Studios(www.wallpepperstudios.com)

Vuonna 2012 teimme yhteistyötä toverini Ilarin kanssa. Ensimmäisessä setissä oli niin hienomekkoinen nainen kuin aivan umpikaheliksi sonnustautunut kultabokserinen hiiri. Hiiri oli selkeästi ottanut vaikutteita "The Rocky Horror Picture Show"-elokuvasta. Seuraavana vuonna räpsittiin otoksia punatukkaisesta ladystä sekä Spidey Ramonesta, naisesta joka on tosielämän Spider-Man ja joka kuuntelee Ramonesia. Voi sitä naurun määrää kun pompin valkoisen taustan edessä käsistäni mukamas seittiä ammuskellen! Äänitehosteita täytyi huudella myöskin. Kuvaukset ovat useasti fyysisesti kovin raskaita, nämä olivat yhdet raskaimmista.

Spidey Ramone, 2013. Kuvaaja: Ilari Nurmi Photography @ FB

Viime keväänä suurien elämänmuutoksien myötä otin kunnon boostipyrähdyksen. Keväällä sattui ja tapahtui, mutta koin että kuvauksissa käynti oli niin luovaa ja voimaannuttavaa että vaikken paljoa muuta jaksanut niin saatoin ottaa ja lähteä toiseen kaupunkiin moikkaamaan kavereita sekä siinä ohella kävin vähän poseeraamassa. Olin sopinut kuvaukset Tampereelle. Aiheena oli Teräsmies, joten olin Clara Kent. Keräsin vaatekaapin uumenista rekvisiitat Claralle sekä Teräsnaiselle, ainut asia jonka kuvaaja joutui hankkimaan minulle oli punainen viitta. Odotin kuvauksia todella tohkeissani, mutta valitettavasti sain lähtöaamuna kuulla hyvän ystäväni menehtyneen uusiutuneeseen aivoverenvuotoon. Menin aivan lukkoon enkä tiennyt miten pitäisi olla. Mietin että mitä ystäväni olisi vastaavassa tilanteessa halunnut minun tekevän, hain mukaani matkalta punaviintä ja riensin junaan. Kuvissa ei näkynyt se suru ja tuska joka sisällä kuohui, se tosin repesikin sitten esille myöhemmin kun ei tarvinnut enää keskittyä mihinkään. Koska ystäväni oli loppuun saakka supernainen, omistin mielessäni nämä kuvat hänen muistolleen. 

Clara Kent is feeling super, 2013 Kuvaaja: Sakari Karipuro

Vaikka kerrottavaa olisi kuinka ja jokaiset kuvaukset ovatkin olleet mukavat sekä mieleenpainuvat niin valitettavasti en voi tähän löpistä loputtomiin jokaisesta kerrasta. Päätänkin siis tämän postauksen ehdottomalla suosikillani: Pellekuvaukset. Oli 07.04.2013. Lupailtiin hyvää ja aurinkoista keliä. Olin varustautunut siihen että kuvaamme Kouhian Millan kanssa kauniissa ja lämpöisessä kelissä mielipuolista pelleilyä keskellä Tampereen keskustaa. Kuinkas kävikään? Oli koleaa, satoi räntää, tuuli vimmatusti. Me tytöthän emme tästä lannistuneet. Kaivoimme auton perältä rikkinäisen sateenvarjon jonka kanssa keikuin muurin reunalla. Esitin että itken, siihen saakka kunnes itku tuli oikeasti. Pööpöilin myöskin kauppakeskuksessa keppihevonen kainalossani ja parkkihallissa pellekoira-toverini kera. Olin väsynyt, tuntui että päässä pyöri epätoivo kaiken suhteen mutta päätin että annan mennä täysillä. Täysillä mentiin ja se kannatti. Saatiin aikaan otos jonka toteuttamista voin muistella lämmöllä vielä vanhana mummonakin. 

Lucy The Clown, 2013. Kuvaaja: Milla Kouhia Photography @ FB

Tähän onkin sitten hyvä lopettaa tämä lähes päättymätön sanojen tulva sekä innostus. Kehoitan jokaista kameran eteen halajavaa kokeilemaan millaista se on. Ihan sama osaako sitä poseerata kuin huippumalli, en minäkään osaa, eikä sillä ole väliä onko lopputulos ammattimainen, koska se tunne sekä tyytyväisyys itseään kohtaan niiden jälkeen on piste i:n päälle. Itseluottamus kasvaa huimana ja saa olla jälleen yhtä kokemusta rikkaampi. Hyvää loppuviikkoa, räps filmaten! Pus! <3

-Lucy