Tarina selviytymisestä

(C.) Aki Pitkänen

Olen pyöritellyt mielessäni jo monta viikkoa asioista mistä haluaisin puhua ja jakaa ihmisten kanssa, otanko aiheeksi masennuksen, stressin, surun, aivoverenkiertohäiriön, alkoholismin  huonon itsetunnon? Lopulta palikat osuivat paikoilleen, nämä kaikki luettelemani  asiat ovat tai ovat olleet osa elämääni (uskomatonta mutta totta) tavalla tai toisella kuuden vuoden ajan, siitä asti kun poikani syntyi.

"Nauruasi vailla, olen se linnuton puu, Lehtiä täynnä, linnuton puu."

 Yksinhuoltajana nuorena äitinä uusi maailma avartui minulle tavalla jota en koskaan olisi osannut odottaa. Matka ollut haasteellinen tämän kuuden vuoden ajan minkä hän on ollut mukana elämässäni vai tulisko enemmän sanoa että minä olen ollut mukana hänen elämässä.  Olen kasvanut ihmisenä niin paljon etten tunnista enää samaksi ihmiseksi kuin olin kuusi vuotta sitten.   Ihmettelen monesti miten olen edelleen tässä tänä ihmisenä kuin olen;  seisomassa pystyssä, hymyilen ja ehkä hiukan "myrsky" on jättänyt jälkensä mutta tässä olen, elossa.

(C.) Aki Pitkänen

"Sanojasi vailla olen vain suunnaton tie. Ilman viittaa, suunnaton tie."

Olen taistelut lapsen oikeuksien puolesta ja enkä ole koskaan luovuttanut (enkä luovuta) . Olen nähnyt miten lapsi katoaa omaan maailmaansa ja pelkään että kadotan hänet sinne. Olen nähnyt miten hän kehittyy ja kasvaa, mutta samalla pelko on sisällä...mitä jos?

Olen  nähnyt miten voit hetkessä menettää puhekyvyn ja kyvyn toimia kuin ennen, olen nähnyt  miten hetkessä tuntemasi ihminen muuttuu ihmiseksi jota et tunne ja lopulta se entinen ihminen on kadonnut lopullisesti ja tilalla on joku muu saman näköinen.

Olen joutunut hyvästelemään kolme miestä elämästäni kaikki lyhellä aikavälillä kun kuolema on päättänyt heidät ottaa, ilman varoitusta, ilman syytä. Olen nähnyt miten yhdessä yössä se ihminen ihminen katoaa etkä enää koskaan saa kuulla hänen ääntä, et enää ikinä voi häntä koskettaa.  Monesti olen joutunut hyvästelemään ja suremaan uudestaan. Olen tuntenut miten sydän yrittää epätoivoisesti täyttää kuoleman jättämää tyhjiötä joka kerta särkyen uudestaan surusta. Olen todistanut miten hauras elämä on, se voi alkaa tai loppua yhdessä sydämen lyönnissä.

Olen nähnyt miten ihmiset tuhoavat itsensä juoden itsensä pullon pohjalle kunnes lopulta jäävät sinne ilman pois pääsyä. Olen yrittänyt auttaa ja nostaa ylös, kunnes vain lopulta he katoavat ja joudut itse katsomaan heitä lasin läpi.

Olen kadonnut itseni pimeyteen tietämättä enää minne mennä, ilman suuntaa tai päämäärää. Olen tippunut syvälle vajoten kadottunut valon, ilon ja värit. Olen ollut sokea elämälle.  Kunnes nousin valoon takaisin.

"Jos kerrot rakkautesi niin perille löytävä on tämä tie. Jos tahdot oksalleni niin kasvatan viljavan paikan jossa linnuton, puu linnuton puu, ottaa varsillensa..."

Tässä olen kuuden vuoden jälkeen, tuulen pieksemänä ja taivuttamana. Olen nähnyt miten asiat muuttuu nopeasti ja hitaasti. Olen huutanut, itkenyt, iloinnut, naurunut, pelännyt. Olen myrkyssä seisonut katkeamatta. Nyt on tyyntä myrskyn jälkeen, olen pystyssä, olen hengissä, olen elossa.   Kiitos rakas poikani. Kun annoin elämän sinulle, sinä annoit elämän minulle jota en olisi koskaan voinut kuvitella saavani. Kuten mummoni on sanonut "olen tarkoitettu tähän maailmaan tuomaan valoa". Sinä seisot vierelläni, suurien oksieni alla turvassa. Minä en kaadu.

"Linnuton puu ottaa varsillensa sinut asumaan"

Sanat: Anna Puu - Linnuton Puu lyrics

(C.) Timo Koponen