tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tyylittelyä, rähjäisyyttä ja merirosvoja


Tällä kertaa kotitehtäväksi saimme kertoa omasta tyylistä ja antaa omia tyylivinkkejä...

Joskus olen tuumaillut, että kun se hetki koittaa, että on aika siirtyä ajasta iäisyyteen, jatkan minä kuoleman jälkeistä elämääni Mikä mikä maassa ja ryhdyn merirosvoksi, koska kyllä, merirosvot ovat tyylikkäitä. 
Varsisaappaita, purjekangas takkeja, pussihousuja, hattuja suurine sulkineen, karmosiininpunaista, violettia, purppuraa ja hehkuvaa syvän sinistä, satiinia, eksoottisia nahkoja, koruja..... Päivästä riippuen: tyylittelyä, mutta myös rähjäisyyttä.

Ajan saatossa olen kuitenkin pikku hiljaa alkanut rohkaistua ja tiensä vaatekaappiini ovat löytäneet mm. keltainen, räikeä pinkki, hempeä vaaleanpunainen ja kirkkaan punainen. Lisäksi housujen viereen paikkansa ovat löytäneet myös erilaiset hameet ja mekot. Mutta oli sitä väriä tai ei, hameita tai housuja, pipoja tai lippiksiä, minulle tärkeintä ja omalle tyylilleni uskollisinta on se, että tunnen oloni hyväksi. Ja tällä hyvällä ololla en viittaa ainoastaan pintamateriaaleihin. Hyvän olon tuo sellaiset vaatteet, joissa voin tuntea itseni naiselliseksi, tyylikkääksi, kauniiksi.... Mitä näitä nyt on.





Tyylittely ja rähjäisyys, se kuvaa myös minua. Suurimman osan ajasta (rajallisesta vapaa-ajasta johtuen), olen horjumaton paskaverkkari kansalainen, joka aamulla noustessaan laittaa tukan kiinni, vetää verkkarit ja tennarit jalkaan, sekä tietenkin (kanssaihmisten hyvinvointia kunnioittaen) ensimmäis
en hupparin mikä käteen sattuu. Mutta vapaa-ajalla minäkin tykkään olla minä. Meikeistä en niin välitä, hiuksiani en juurikaan osaa laittaa, mutta vaatteiden ostamisessa ja niiden kanssa vatvomisessa minä olen hyvä.

Pitkään vaatekaappini sisältö (ehkä vähän vielä nykyäänkin) koostui siitä, että vaatekriisissäni mietin: "laitanko tänään nuo mustat housut, vai nuo mustat housut, kun tuo musta paita sopisi paremmin, kuin tuo toinen musta paita." Musta tuntuis, musta hoikentais. Värittömän minun ainoat värit olivat ihossa tatuointeina. 

Aiemmassa blogitekstissä taisinkin jo mainita, että olen aina ihaillut ihmisiä, joiden jokapäiväiseen tyyliin kuuluu itsevarmuus. Se kuinka itsesi kannat ja kuinka kohtelet muita, sekä itseäsi, viimeistelee tyylin kuin tyylin huippuunsa. Joten minun tyylillinen vinkkini on: tunne olosi hyväksi ja nauti, kaikki muu tapahtuu luonnostaan.

-Pauliina -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti