Vaihdoin koulua ensimmäisen kerran 1. luokan puolessavälissä välimatkan ja taksikyytejen takia. Uudessa koulussa muut lapset olivat jo tutustuneet ja jakautuneet porukoihin, joten muistan viettäneeni jo silloin paljon aikaa omissa oloissani. 2-3 luokalla alkoi kiusaaminen, olin se ärrä-vikainen ryssä, jonka kanssa kukaan ei halunnut eikä saanut keinua. Koulukirjojani piiloteltiin pattereiden väliin, lempimukini löytyi roskiksesta ja kaikki mitä sanoin oli koko luokalle vitsi. Pysyin usein käytävällä opettajan tuloon asti ja tämän huomattuaan, toiset oppilaat kävelivät kerta toisensa jälkeen ohitseni potkaissen muka vahingossa.
Jälkeenpäin olen miettinyt että miten 2-3 luokkalainen osasi huutaa minulle ryssää? Äitini on liettuasta, enkä ollut sitä huudellut pitkin kyliä. Miten 9-vuotias lapsi osaa yhdistää liettualaisen äitini ryssä-nimittelyyn? Mahtoiko vanhemmilla oli oma osansa minun kiusatuksi joutumisessa?
Uskon että tässä vaiheessa sain elämääni myös vahvistusta. 9-vuotiaana sain oman ponin, Vickyn, jonka avulla hevosharrastus potkaistiin kunnolla käyntiin. Ratsastustunnit ja valmennukset, muutamat naapurinlapset ja eläimiä pullollaan oleva maalaismaisema olivat varmasti suuri syy siihen ettei negatiiviset muistot ole jääneet päällimäisiksi.
Asuimme tosiaan pohjoisessa, Oulun seudulla 4. luokan talveen asti. Samalla kun koulussa oppilaat kiusasivat minua, naapurimme tekivät koko perheellemme. Milloin oli kaivettu salaojaputkia valuttamaan sulavedet meidä pihaan, milloin roikuttiin aidalla ja heiteltiin kaljatölkkejä koira-aitoihin että voitaisiin soittaa poliisit haukkumisen takia. Jos ratsastimme tielle, naapuri kaasutti kohdallamme yrittäen säikyttää ponia. Oli myös kertoja kun kotiin tullessamme poliisit odottivat pihassa, sillä naapurista oli soitettu että koiramme juoksevat vapaana, poliisit olivat kyllä jo tässä vaiheessa todenneet koirien olevan suljettuna ja asukkaiden olevan töissä.
Seurasi siis muutto pois. Äiti halusi etelään, joten vuokrasimme tutultamme Vantaalta asunnon, sillä oman paikan etsiminen olisi helpompaa etelästä käsin. Vantaalta en muista suoranaisesti kiusaamista, tietysti jäin ulkopuoliseksi, sillä oli taas tullut uuteen kouluun kesken lukukauden. Kiusaamista en silti kokenut. Kieroon kyllä katsottiin kun ensimmäisinä päivinä kyselin uusilta ihmisiltä pyörein silmin "alakko nää mua??" mikä tosiaan oulussa tarkoitti ihan leikkimistä/ajan viettämistä yhdessä :D
Viidennen luokan syksyllä löysimme hevosten ja koirien pitoon sopivan paikan Ypäjältä, Suomen hevospitäjästä. Sain jälleen potkua hevosharrastukseen. Luokkamme oli pieni, 9 poikaa ja 2 tyttöä. Tutustuimme nopeasti ja kiusaaminen oli todella vähäistä, jos sitä edes oli. Helvetti pääsi uudestaan irti vasta yläasteella. Yhdeksännen luokan pojat sulkivat koulun ovet kasvojeni edessä, sillä eihän tämä koulu ollut ryssille. Olin lihava, ruma, ryssä ja ärrä-vikainen. Opin nopeasti tuntemaan nämä nimitykset ja sisäistin ne täysin, en ollut minkään arvoinen. Kun yksi yhdeksäsluokkalainen tyttö teki kiusaamisestani valituksen rehtorille, jouduimme vain yhden pojan kanssa kansliaan. Poika kielsi kaiken, ja rehellisesti, alle kahdessa minuutissa hänet päästettiin luokkaan ja kaiken lisäksi pahoittelujen kera, hän kun oli joutunut kallista opiskeluaikaa tuhlaamaan näin pienen asian takia. Minulle rehtori sen sijaan piti pidemmän puhuttelun, joka päättyi lauseeseen "ymmärrätkö Susanna, että jos sinä näytät tuolta, että sinua saa kiusata, sinua tullaan aina kiusaamaan."
 |
| Tyttö jota saa kiusata ulkonäön takia. |
Kahdeksannesta luokasta en osaa kertoa tarkasti, kävin läpi anoreksia/bulimia -kierteen, masennuksen, ja ukin kuoleman, aloitin tupakoinnin ja ryyppäämisen reippaasti vanhempien "nuorien aikuisten" seurassa ja koulukiusaamien loppui. Todennäköisesti uusi seura sai aikaan pelkoa. Tosin viimeisin "kiusaamistapaus" sattui vielä tämän jälkeen. Paikallisen grillin pihassa kolme vuotta vanhempi nuori miehenalku ilmoitti grillin penkkejen olevan suomalaisille, istuin alas enkä ollut kuulevinani. Seuraavaksi kuulin saatanan ryssää ja päähäni tyhjennettiin 3 litran peltipurkki täynnä tumppeja, tuhkaa ja vettä. Tämä selittää miksi en tänäpäivänääkään siedä tuhkakuppien hajua.
Koen kasvaneen terveeksi nuoreksi aikuiseksi, mutta helppoa se ei ollut. Vuosia pelkäsin ihmisiä, en luottanut kehenkään, en uskonut että maailmassa olisi minulle suunnattuja kehuja enkä edes kokenut ansaitsevani parempaa. Pahinta oli omassa kotimaassa tuntea olonsa ulkopuoliseksi. En tuntenut oloani suomalaiseksi. En tiennyt mikä olin, koska en kokenut olevani ryssäkään. Uskon äidiltä perityn temperamentin olevan syy selviämiseeni. Seuraavana tulee harrastus. Ilman hevosia ja hevospiirejä olisin lukittautunut kotiin. Hevoset antoivat elämän koulun ulkopuolella.
Antakaa lapsille mahdollisuus harrastaa, harrastukset ovat parasta terapiaa ja tuovat koulun ulkopuolisia kavereita. Puuttukaa kiusaamiseen, vaatikaa opettajilta puuttumista ja pitäkää lapsienne puolia, voi olla ettei kukaan muu pidä (Kiitos omalle äidilleni). Opettakaa lapsille suvaitsevaisuutta sen sijaan, että kaupassa osoittelette sitä naapurin Nadjaa ja kerrotte lapsellenne, että toi on se ryssä penikoidensa kanssa. Vaikka sinä et sietäisi maahanmuuttajia, homoseksuaaleja tai muuten vain naapurin Penttiä, heidän lapset eivät ansaitse tulla sinun lastesi kiusaamiksi mielipiteesi takia. Lapsi on viaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti